Kannanotto
Vantaan Perussuomalaiset torjuvat yksiselitteisesti väitteet syrjivästä tai rasistisesta puheesta kaupunginvaltuustossa. Perussuomalaisten valtuutetut eivät ole käyttäneet loukkaavia tai ihmisryhmiä halventavia ilmaisuja, eivätkä rikkoneet valtuuston eettisiä periaatteita.
Sen sijaan perussuomalaisia valtuutettuja on perusteettomasti solvattu ja leimattu rasisteiksi. Erityisesti sanan haittamaahanmuutto” käyttö on tahallisesti tulkittu väärin. Kyseinen termi viittaa ilmiöihin ja politiikan seurauksiin – ei ihmisten arvoon tai ihmisryhmiin. Meitä on lisäksi syytetty sellaisten loukkaavien ilmausten käytöstä, joita emme ole koskaan lausuneet.
Valtuuston eettisiä periaatteita ei rikkonut Perussuomalaiset, vaan ne valtuutetut, jotka vastasivat poliittiseen puheeseen henkilöön ja ryhmään kohdistuvilla solvaamisilla, leimaamisella ja ulosmarssilla. Demokratiaan ei kuulu se, että epämiellyttäväksi koettu puhe yritetään vaientaa moraalisella painostuksella tai joukkouloskävelyillä.
Maahanmuutto on merkittävä yhteiskunnallinen ja kunnallinen kysymys, josta täytyy voida keskustella avoimesti ja rehellisesti. Myös maahanmuuton ongelmista, kustannuksista ja lieveilmiöistä on voitava puhua ilman, että kriittinen näkemys leimataan automaattisesti rasismiksi. Tämä on sananvapauden ja toimivan demokratian ydin.
Perussuomalaiset seisovat ylpeästi sananvapauden ja länsimaisen demokratian puolella. Vastustamme autoritaarisia pyrkimyksiä, joissa hyväksyttävän puheen rajat määritellään poliittisesti ja joissa eri mieltä olevia pyritään vaientamaan leimaamalla heidät moraalisesti kelvottomiksi.
Vantaalla – kuten koko Suomessa – tarvitaan avointa, rehellistä ja tosiasioihin perustuvaa keskustelua. Demokratia ei vahvistu vaientamalla, vaan sallimalla erilaiset näkemykset. Tätä periaatetta Perussuomalaiset puolustavat jatkossakin.
Vantaan Perussuomalaiset ry:n hallitus
Kirjoitettu 27.1.2026