EU-maita ajetaan yhteiseen velkavankeuteen

Olemmeko nyt taitekohdassa, ollaanko EU:sta tekemässä todellista liittovaltiota?

Merkel ja Macron ovat rakentamassa valtaisaa tulonsiirtojärjestelmää maille, jotka ovat aiemmin hoitaneet huonosti julkista talouttaan.

EU:n perussopimuksen 125 artikla nimenomaan kieltää unionia ja sen jäsenmaita ottamasta vastattavaksi toisten jäsenvaltioiden sitoumuksia.

1 Mrd = miljardi = 1000 miljoonaa euroa

 

Jussi Halla-aho: Suomen toimintaa leimaa kiilusilmäinen eurofiilisyys – koronapaketti saa huutia oppositiojohtajalta

  • Saksalla ja Ranskalla on rationaalinen kansallinen intressi sosialisoida Etelä-Euroopan maiden velkoja, perussuomalaisten puheenjohtaja arvioi Iltalehden haastattelussa.
  • Pienillä nettomaksajilla, kuten Suomella, ei ole mitään rationaalista intressiä olla mukana näissä kuvioissa. Itse asiassa lähes kaikki Suomeen verrattavissa olevat pienet nettomaksajat ovat tämän kyllä ymmärtäneet ja suhtautuneet nihkeästi näihin ehdotuksiin.

Ville Tavio: EU-maita ajetaan yhteiseen velkavankeuteen

  • EU-eliitti kasvattaa kontrollia jäsenmaihin härskisti koronakriisin varjolla, jotta mikään muu maa ei voi toistaa brexitin kaltaista eroamista EU-liittovaltiosta, Tavio sanoo.
  • EU rikkoo omia sääntöjään ja pistää muut maat maksamaan Italian ja Espanjan heikosta taloudenpidosta, Tavio moittii.

Sakari Puisto: Viime viikolla puhuttiin 500 miljardin euron elvytysrahastosta. Huomenna se voi olla jo 1000 miljardia.

  • EU:n elpymisrahasto lainaa rahaa pääomamarkkinoilta ja Komissio jakaa sen Etelä-Eurooppaan. Niiden ongelmaluottojen velkojia ovat puolestaan keski-Euroopan pankit, jonne raha valuu.
  • Juoni tässä saada avattua EU-yhteisvastuut tavalla tai toisella. Kun pää on saatu auki, sen jälkeen summia voidaan nostaa melkolailla estoitta.

 

 

 

 

Kirjoitettu 27.5.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa