Tikkurilan ratikkatunneli puhuttaa

Hesari 14.2.2022: Käräjointi uhkaa Tikkurilan ratikkatunnelia

Ratikkatunnelia käsiteltiin tänään myös kaupunginhallituksessa. Perussuomalaiset esitti asemakaavamuutoksen palauttamista, mutta hävisi äänestyksen 11-3.

Perussuomalaisten palautusesitys:

Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää, että maanomistajia ja oikeudenomistajia, joiden oikeuksiin kaavalla on välittömiä vaikutuksia, osallistetaan ja kuullaan erikseen kaavan valmistelussa.

Vantaan kaupungin ja asemakaava-alueelle sijoittuvien asunto-osakeyhtiöiden sekä maanomistajien väliset sopimukset on tuotava hallituksen jäsenien nähtäväksi ja niistä mahdollisesti johtuvien oikeudellisten prosessien kustannusarvion selvittäminen.

On selvitettävä, miten kaupunki aikoo toteuttaa lunastuslain mukaiset toimet ja mikä on niiden aikataulu ja kustannusarvio.

On tehtävä analyysi siitä, miten asunto-osakeyhtiöiden maanomistus jakautuu tulevaisuudessa, ja mitkä ovat siitä aiheutuvat kustannukset.

Kaavan valmistelussa on myös selvitettävä niitä vaikutuksia ja riskejä, joita sen toteuttaminen edellyttää. Tässä kaavassa erityisesti kaavan toteuttamiseksi tehtävän kuilun osalta sisältyy rajautuville kiinteistöille rakennusaikaisia isoja riskejä (savikkoa,10 m syvä, räjäytyksiä), joita ei ole perusteellisesti selvitetty.

Meluselvityksestä puuttuu runkomeluselvitys. Se on merkittävin meluhaitta asukkaille (n. 230 kertaa vuorokaudessa klo 4.30-1.30). Selvitys olisi tehtävä ennen nähtäville panoa.

#ratikka #perussuomalaiset #Vantaa

 

 

 

 

Kirjoitettu 14.2.2022

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa