Esiintymislava Itä-Vantaalle

Korona-aika on kurittanut kaupunkikulttuurin lukuisia toimijoita ja toisaalta myös kirkastanut kulttuurin ja tapahtumien merkityksen kuntalaisten hyvinvoinnin yhtenä tukipilarina. Alan elpymisen kannalta on oleellista, että kaupunki tarjoaa tilaisuuksia kaupunkikulttuurin tuottamiseen ja siitä nauttimiseen.

Sekä Itä- että Länsi-Vantaalle tarvitaan kiinteä esiintymislava. Kiinteän lavan hyödyt kerta toisensa jälkeen erikseen kasattaviin ovat selvät:

· Kiinteä lava on pidemmällä aikavälillä taloudellisesti selvästi kestävämpi ratkaisu kuin kerta toisensa jälkeen erikseen paikalle kuljetettavat, kasattavat ja purettavat lavat. · Kaupunki ja vantaalaiset toimijat voivat toteuttaa kiinteällä lavalla erilaisia tapahtumatuotantoja (konsertteja, tapahtumia, sirkus- ja tanssiesityksiä, esittely- ja keskustelutilaisuuksia jne.) huomattavasti pidemmän ajan vuodesta kuin esimerkiksi vain määräaikaiseksi pystytettävällä lavalla. Etelä-Suomessa varsinainen talvi on lyhyt ja talviaikaan lavaa voisi hyödyntää esim. taidenäyttelyihin.

· Lavan käytön hallinnoinnissa voitaisiin harkita kokeiltavaksi “Espan lava” -kaltaista mallia, jossa osan vuodesta kaupunki tarjoaa esiintymismahdollisuuden korvauksetta uusille esiintyville taiteilijoille, jotka hyötyvät näkyvyydestä (tapahtumat ovat kaupunkilaisille ilmaisia). Kesäkaudella lavaa voisi vuokrata kaupallisille toimijoille, jolloin lavasta tulisi tuottojakin. Aiheesta lisää: www.espanlava.fi

· Pysyvä lava näkyvällä ja keskeisellä sijainnilla osaltaan luo Vantaasta positiivista ja kulttuurimyönteistä kuvaa. Esiintymislava toisi siis tärkeän ja puuttuvan elementein kaupungin kulttuuripalvelun perusinfraan Itä-Vantaalle. Sen jälkeen myös Länsi-Vantaalle tulisi saada vastaava.

Ehdotamme ensisijaisesti Tikkurilaa ja Heurekan puistoa esiintymislavan sijainniksi, mutta muukin vastaava sijainti on mahdollinen. Pääasia on, että lava saadaan. Miksi Tikkurila ja Heurekan puisto? Tikkurila on liikenteen ja asutuksen keskittymä, jonne on helppo tulla mistä vaan, siksi se olisi paras sijainti lavalle. Tikkurilan torit ovat liian pieniä isommalle yleisölle ja haastavia kiinteälle lavarakenteelle. Tikkuraitti puolestaan on liian ahdas yleisön ja liikkuvuuden kannalta.

Sen sijaan Heurekan puistossa, lähes uutta leikkipuistoa vastapäätä, joen varressa toisella puolen on esiintymislavalle kuin räätälöity paikka. Käytännössä koko Heurekan edusta sekä joenvarsi ja rinne, miksei jopa kävelysiltakin, toimisivat yleisön laajana tilana. Joenvarressa alempana sijaitseva lava on siis esiintymis- ja yleisöystävällinen. Esiintymislavasta olisi hyvä tehdä modernin kompakti ja vaikka tilapäisesti kasvatettavissa oleva. “Heurekan lavasta” saataisiin merkittävä käyntikortti Vantaalle. Konsertit näkyisivät jopa pääradalta ja lava toimisisi upeana tapahtumapisteenä puiston moninaiselle tarjonnalle.

Kaupungin tapahtumavälineistöä säilytetään Kulttuuritehdas Vernissassa, joka peruskorjataan vuosina 2023-2024. Esiintymislavan toimivuuden kannalta on oleellista, että sen lähelle voi ajaa suurillakin ajoneuvoilla (roudaus) ja että sähkö, vesi ja esiintymistekniikka ovat helposti saatavilla. Siksi lava luontevimmin toteutettaisiin juuri Vernissan läheisyyteen ja rakentaminen otettaisiin huomioon sen peruskorjauksen yhteydessä.

Lava voidaan toteuttaa monen tasoisena (myös kustannuksiltaan) ja erilaisin teknisin ratkaisuin (yksinkertaisesta katetusta lavasta lasiseinäiseen rakennukseen). Suuren kertaalleen tilapäisesti pystytettävän ja purettavan lavan kustannukset ovat noin 60 000 euroa, joten kiinteä lava muodostuu kustannuksiltaan joka tapauksessa suhteellisen lyhyessä ajassa kannattavammaksi. Me allekirjoittaneet esitämme, että lavan rakennuksen selvitys- ja päätöksentekoprosessi aloitetaan pikimmiten, kuitenkin niin, että viimeistään valtuustokauden loppuun mennessä (mutta mielellään aikaisemminkin) esiintymislava on käytössä.

25.10.2021 Juha Järä ja Tuire Kaimio

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa