Lähipäiväkoti- periaatetta edistettävä Vantaalla

Vantaalla on etenkin tietyillä alueilla muodostunut kestämättömäksi ongelmaksi pitkät jonot lähipäiväkotiin tai alueen mahdollisiin muihin päiväkoteihin. Perheet kokevat tämän olevan vastoin lapsen ja perheiden etua ja vaikeuttavan perhearjen sujuvuutta, arjessa jaksamista sekä vanhempien työssäkäyntiä. Moni vanhempi joutuu siirtämään myös työhön paluuta, jos sopivaa hoitopaikkaa lapselle ei löydy kohtuullisen matkan päästä.

Se, että toiveesta huolimatta ei pääse lähipäiväkotiin tai ylipäätänsä oman lähialueen päiväkotiin, vaikeuttaa myös omaan kotikaupunginosaan juurtumista sekä yhteisöllisyyden – ja omassa kaupunginosassa viihtymisen kokemusta. Moni kokee myös joutuvansa toimimaan vastoin omia arvojaan, kun on hankittava auto tai jopa kaksi, jotta arjen logistiikka päiväkotikuljetuksineen sujuu. Se on perheille myös iso taloudellinen menoerä ja lisää omalta osaltaan liikenteen päästöjä. Kaikille auton hankinta ei ole realistinen vaihtoehto ja julkisella liikenteellä saman matkan taittaminen voi viedä kohtuuttoman ajan päivästä, jopa 2–3 tuntia. Tämä lisää lapsen päiväkotipäivän pituutta ja kuormittavuutta merkittävästi.

Vuosittain Vantaan varhaiskasvatuksen palveluohjaus käsittelee noin 4000 varhaiskasvatushakemusta. Vantaan kaupunki pyrkii tarjoamaan varhaiskasvatuspaikan perheen toiveiden mukaisesti. Vantaalta puuttuu kuitenkin ajankohtainen ja kattava tilastotieto siitä, mitkä päiväkodit ovat täysiä ja millaiset jonot päiväkoteihin mahdollisesti on. Lisäksi meillä ei tilastoida, kuinka suurelta osin perheiden ensisijainen varhaiskasvatuspaikkatoive toteutuu ja minkä mittaisia keskimäärin lasten päiväkotimatkat ovat.

Varhaiskasvatuksen osalta ei ole olemassa velvoittavaa lähipäiväkotiperiaatetta. Riittää, että kaupunki osoittaa neljän kuukauden sisällä varhaiskasvatushakemuksen jättämisestä lapselle varhaiskasvatuspaikan jostakin päin Vantaata. Vantaan varhaiskasvatuksessa on kuitenkin käytössä lasten sijoittamista ohjaavat periaatteet sitä varten, kun hakijoita on johonkin hoitopaikkaan enemmän kuin vapaita paikkoja.

Tämän aloitteen allekirjoittajien mielestä Vantaan varhaiskasvatuksen lasten sijoittamista ohjaavia periaatteita (3.6.2015) on syytä päivittää ja määrittää siihen tavoitepituus kohtuullisesta matkasta lähipäiväkotiin, aloittaa seuranta lasten päiväkotimatkoista ja perheiden ensisijaisen varhaiskasvatuspaikkatoiveen toteutumista, esimerkiksi VaSa -työkalun avulla.

Tällainen avoin ja läpinäkyvä tieto tukee vantaalaisten perheiden keskinäistä tasa-arvoisuutta sekä omalta osaltaan estää myös alueiden sisäistä eriarvoistumista. Lisäksi se auttaa päättäjiä ja virkamiehiä kehittämään varhaiskasvatusta ja suunnittelemaan sen investointeja yhä läpinäkyvämmin. Hyvät asukaslähtöiset varhaiskasvatuspalvelut vahvistavat perheiden hyvinvointia ja viihtymistä Vantaalla sekä Vantaan brändiä lapsiperheystävällisenä kaupunkina.

Aloite 31.1.2022 valtuustolle

Erika Veltheim

Eeva Tikkanen

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa